Kun pää meinaa hajota


Heräät aamulla tukalaan oloon. Joko nenä on niin tukkeessa, ettei henki kulje tai kurkkua kaihertaa, että on pakko yskiä. Neljäs päivä, kun olet edelleen kipeenä. Yrität ajatella postiivisesti - saapahan nukkua niin pitkään kuin haluaa tai katsoa leffoja vaikka koko päivän. Ravaat sängystä ainoastaan vessaan tai keittiöön. Kokeilet josko makuaisti olisi tullut takaisin. No ei ole. Ärsyttää, sillä onko mitään turhempaa kuin syödä, vaikka ei maista mitään? On kuitenkin pakko, sillä normaali 2-3 tunnin ruokarytmi saa muuten mahan kurnimaan ja nälkäkiukun aikaan. 

Odotat koko päivän, että poikaystävä tulisi töistä kotiin. Laittelet kavereille viestiä, lässyttelet koiralle ja pyydät sitä antamaan rakkautta. Puhut jopa itseksesi. Turhauttaa.

Selkään (tai no koko kroppaa) alkaa särkemään pelkkä sängyllä tai sohvalla makoilu. Ei voi muuta. Ei enää jaksa katsoa telkkaria, ei jaksa olla koneella saati puhelimella. Ei kyllä jaksa enää nukkuakaan. Kun oot maannut kotona neljä päivää putkeen, alkaa pää vähitellen hajoamaan. Ja kyse on vain parista hassusta päivästä, HUH!



Viime viikko oli oikeasti aika raskas, vaikka kyseessä ei ollut mitään sen kummempaa kuin flunssa. Ehkä viime keväinen pitkä sairasjakso on vielä liian tuoreessa muistissa, että pää alkoi hajota jo parin päivän kotona makoilun jälkeen. Onneksi nyt alan olla jo täysin terve ja olen päässyt taas töiden ja urheilun pariin. Osaa taas arvostaa terveyttä ja terveitä päiviä! 

Tuntui niin hyvältä päästä useamman päivän jälkeen raikkaaseen ulkoilmaan. Innostuin samalla napsimaan puhelimella nämä postauksen kuvat, kun vein Zazun metsään juoksentelemaan. Ihanaa, että on kuitenkin vielä vihreää - Suomen luonto on niin kaunis! Oletteko te pysyneet kesän terveenä?

Mukavaa keskiviikkoa! :)



Amerikkalainen juustokakku tuoreilla marjoilla

Resepti julkaistu aiemmin ruokakolumnissani Keskiviikko -lehdessä.
amerikkalainen juustokakku

Juustokakut ovat pala taivasta. Keksipohja ja täyteläinen tuorejuustotäyte ovat herkullinen makuyhdistelmä. Käyttämällä eri hedelmiä, marjoja tai suklaata saa vaivatta uutta makua perinteiseen juustokakkuun. Juustokakun voi valmistaa hyydyttämällä, jäädyttämällä tai paistamalla. Ennen oli hyydytettävien juustokakkujen puolesta puhuja, mutta kokeiltuani kuukausi takaperin ensimmäistä kertaa paistettavaa versiota, muuttui mielipiteeni täysin!

Paistettavat juustokakut ovat monien mielestä helpompi vaihtoehto hyydytetyille juustokakuille, koska osa kokee liivatteiden käytön monimutkaiseksi. Niissä kananmuna korvaa liivatteet ja toimii kakun hyydyttäjänä. Paistettavat juustokakut paistetaan matalassa lämmössä, jolloin lopputuloksesta tulee pehmeä ja sileä. Kakku kannattaa valmistaa edellisenä päivänä, sillä kylmänä se on parhaimmillaan. Etenkin kesäaikaan tykkään koristella kakun tuoreilla kotimaisilla marjoilla ja esimerkiksi mintun lehdillä. 


Millainen juustokakku on sinun suosikkisi? :)

paistettava juustokakku

AMERIKKALAINEN JUUSTOKAKKU TUOREILLA MARJOILLA
(20-24cm irtopohjavuokaan)

pohja
noin 160g digestive keksejä
70 g voita

täyte
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200 g crème fraichea
1 tl sitruunamehua

koristeluun
tuoreita marjoja ja esimerkiksi mintun lehtiä

1. Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Sekoita. 

2. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele keksipohja siihen. Käyttämällä 20cm vuokaa, riittää pohjaa myös kakun reunoilla. 

3. Valmista täyte vatkaamalla tuorejuusto ja sokerit keskenään.

4. Lisää kananmunat yksi kerrallaan sekoittamatta liikaa.

5. Lisää lopuksi crème fraiche ja sitruunamehu.

6. Kaada täyte keksipohjan päälle.

7. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti. Sammuta sen jälkeen uuni ja jätä sen luukku raolleen. Anna kakun kypsyä jälkilämmössä vielä toinen tunti. Sen pitäisi estää kakun pinnan halkeaminen.

8. Anna kakun jäähtyä ja siirrä vuoka jääkaappiin. Koristele ennen tarjoilua esimerkiksi tuoreilla mansikoilla ja mustikoilla sekä mintun lehdillä.

6 x hetkeä heinäkuulta


Heinäkuuhun mahtui monta ikimuistoista hetkeä ja väitän sen olleen kesän paras kuukausi! Näin  mm. ystäviäni, kävin pariin otteeseen terassilla ja vähän juhlimassa, nautin aurinkoisista ja lämpimistä päivistä sekä kotona että mökillä. Keräsin mansikoita, uin, nukuin kun nukutti, nautin vapaapäivistä ja sain rakkaan perheeni ja isovanhempani meille kyläilemään. Tässä kuusi kuvaa ja hetkeä heinäkuulta <3


Oli vapaapäivä ja lämpömittari näytti aamusta lähtien reilusti yli +20, joten pakkasin kassiin juotavaa ja viltin ja suuntasin läheiseen puistoon nauttimaan vapaapäivästäni ihan yksin. Olipa kivaa olla itsekseen, kuunnella poscasteja ja olla vaan.


Kesäilloissa ja auringonlaskuissa on vaan jotain niin taianomaista. Yhtenä lauantai-iltana lähdettiin vielä molempien työvuorojen jälkeen uimaan ennen saunavuoroa eikä todellakaan oltu ainoita. Tänä vuonna on tullut muuten uitua ennätyksellisen vähän. 


Iltaonkimista lähellä sijaitsevassa pienessä lammikossa. Ei tullut suurta kalasaalista, mutta bongattiin aika upea auringonlasku jälleen!


Tähän kesään on mahtunut useampi mökkiressu. Laituri on mökkimme yksi lempparipaikoista, sillä tuosta on niin upeaa katsella kauniita maisemia ja kuunnella veden liplatusta. Hyvällä tuurilla voi myös bongata saimaannorpan!


Heinäkuussa käytiin iskän ja Aksun kanssa mökillä ollessamme uistelemassa. En ole varmaan ikinä nähnyt niin upeaa auringonlaskua Suomessa! Noin tunti tämän kuvan ottamisen jälkeen taivas värjäytyi punaisen, oranssin ja lilan sävyihin - niin niin kaunista! Kalasaalis jäi tuolla kertaa olemattomaksi, vaikka uisteltiinkin monta tuntia. Oli silti huippukivaa!


Päästiin useampana iltana ihailemaan upeita auringonlaskuja parvekkeeltamme, joista tämän kuvan Niklas taltioi yksi ilta mun jo nukkuessa hah <3