Meidän kaupunkijuhannus


Edellisessä postauksessa pohdin, voiko kaupunkijuhannus olla onnistunut. Vaikka ajatus siitä vaihteli, päätin oikeanlaisella asenteella tehdä juhannuksestani onnistuneen. Sitä se myös loppujen lopuksi oli.

Perjantain eli juhannusaaton vietin melkein aamusta iltaan saakka töissä. Se ei tosin juurikaan haitannut, sillä myös Niklas oli töissä (hän oli itse asiassa koko juhannuksen). Molempien töiden jälkeen meidän oli vielä tarkoitus mennä grillaamaan naapuritalolle. Ylläri, mutta Joensuuhun saapui alkuillasta kamala ukkos- ja sadekuuro, joka kesti pari tuntia.. Piti siis hetki odottaa ennen kuin uskalsi mennä ulos. Sateen lakattua grillasimme tuhannen itikan voimin tulvivalla grillipaikalla. Päätettiin heti syötyämme siirtyä kotisohvalle kuuntelemaan radiota ja tekemään juhannusvisoja. :D


Aattoyönä jaksettiin valvoa peräti vähän yli yhteen. Aamulla oli puolestaan mukava nukkua pitkään. Sillä aikaa, kun Niklas valmisteli meille aamupalaa, kävin Zazun kanssa normaaliin tapaan aamulenkillä. Kaupungissa oli niin rauhallista ja vain satunnaisia autoja ajoi ohi. Sade ja pilvet olivat myös väistyneet, joten päästiin jälleen nauttimaan auringosta.

Kun N lähti iltavuoroon, me suunnattiin Zazun kanssa lenkille ja uimaan. Uintireissu jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä kerettiin olla ehkä 5 minuuttia Ilosaaressa, kunnes tummat pilvet peittivät taivaan ja alkoi myrskyämään ihan yks kaks. Ei päästy kotiin kuivin nahoin, mutta vitsi kuinka virkistävää lyhyt kesäsade olikaan! Olin ihan fiiliksissäni, vaikka Zazu näytti kauhistuneelta ja löi jarrut päälle heti ensimmäisen sadepisaran osuessa sen turkkiin hah!


Pari tuntia menikin kotona edellisillan jämiä syödessä ja taisin nukahtaa yli tunnin päikkäreille sohvalle. Soittelin myös äitini kanssa, ja jossain vaiheessa tuli ihan pienen pieni ikävä mökille. Päätettiin kuitenkin lähteä mökkeilemään yhteisten vapaiden sattuessa tällä viikolla, joten lohdutin sillä itseäni.

Illasta tuli tarve lähteä iltalenkille haukkaamaan happea. Kuuntelin lokkien ja muiden lintujen ääniä sekä ihmettelin moneen otteeseen sitä hiljaisuutta. Yritin tehdä hienon kukkaseppeleen ilman ohjetta ja kuvata Zazua se päässä. Tuli aika monta pilalle mennyttä kuvaa ennen kuin tärppäsi. Söin myös kesän ensimmäiset mansikat lenkkipolun vierestä eli todennäköisesti ne olivat monien koirien lannoittamia.. Ei voi mitään, teki niin kovasti mieli! :D


Ennen kuin Niklas tuli iltavuorostaan, kävin tekemässä meille vastan ja paistoin pari pizzaa iltapalaksi. Viime pizzapäivästä olikin kulunut jo pieni ikuisuus. Nam, vaikka myös grilliruoka on ihan parasta!

Kaupunkijuhannus oli omalla tavallaan aika mukava. Kuitenkin itselleni juhannuksessa on tärkeintä tietynlainen rauha, edes jossain määrin läsnä oleva luonto ja tietysti ihmiset ympärillä. Onneksi saatiin kuitenkin vietettyä mukava ja rauhallinen juhannus, vaikka se olikin hyvin erilainen aiempiin verrattuna. Tiedä, vaikka tulevaisuudessa tulee lisää tällaisia juhannuksia <3 

Miten teidän juhannuksenne sujui? :)

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!