Rento pääsiäinen takana

Grilliruokaa


Pääsiäinen tuli ja meni. Aloitimme pääsiäisen vieton hyvissä ajoin jo torstaina, jonka vietimme osittain Mikkelissä vanhempiemme luona ja osittain sitten kotona Joensuussa. Jos minun pitäisi kuvailla näitä päiviä lyhyesti, kuvailisin niitä näin: 400km ajoa. 4 päivää Mikkelissä. Pienet juhlat vanhempieni luona. 3 päivää putkeen grilliruokaa. Yksi yö Niklaksen vanhempien luona maalla. Pitkiä, mutta katkonaisia yöunia. Yksi juoksulenkki ja yksi salitreeni. 4 aurinkoista päivää ja yksi pilvinen. Auringonottamista, jonka vastapainoksi myös viltin sisään kääriytymistä ulkona ollessa. Autojen pesemistä. Useampi tunti ulkoilua ja lenkkeilyä lapsuudenkodin maisemissa. Kaksi meikitöntä päivää. Kolmena peräkkäisenä päivänä saunomista. Yksi siideri. Epäonnistunut pizza. Kortin pelaamista parvekkeella auringon laskiessa. Musiikin kuuntelua. Vuoden ensimmäiset munkit. Vain 2 Kinder munaa, mutta ihan liikaa muita herkkuja - tai ehkä sittenkin juuri sopiva määrä. 

Olo on jotenkin ihan käsittämättömän rentoutunut. Nyt rutistetaan vielä reilu pari viikkoa ennen kuin Espanja kutsuu (en tosin oikein tiedä, että mitä tässä pitäisi tehdä, kun ei ole enää kouluhommiakaan :D)! Mulla on kyllä hyvä fiilis tulevasta kesästä. Olihan teilläkin yhtä kiva pääsiäinen? <3

Munkkeja


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!