Elämä on täynnä valintoja ja mahdollisuuksia



Oletko huomannut, että elämä on täynnä mahdollisuuksia? Oli kyse sitten työhön, perheeseen, terveyteen tai omaan ajatteluun liittyvää. Vähän kaikkialla jopa tyrkytetään ajattelutapaa "Kaikki on mahdollista. Vain sinä olet vastuussa elämästäsi, joten tee siitä omanlaisesi." jne. Itselläni on vähän ristiriitaiset fiilikset tästä ajattelutavasta. On valtavan hienoa, että meille kaikille koitetaan luoda uskoa siitä, että pystymme mihin tahansa ja voimme saavuttaa sen, mitä kaikkein eniten elämältämme haluamme. Uskon myös näihin sanontoihin, koska tottahan ne ovat. Mustavalkoisesti ajateltuna vain sinä olet vastuussa elämästäsi. 


Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että mahdollisuuksia on jopa liikaa. Pää menee pyörälle jo pienemmästäkin valinnasta, kun vaihtoehtoja on tolkuton määrä. Jokainen joutuu tekemään elämässään koko ajan päätöksiä, mutta mitä suuremmasta asiasta on kyse, sitä vaikeampaa se on. Entä sitten, jos ei tiedä mitä tehdä? Suuret päätökset elämässä aiheuttavat pelkoa ja huolta ja usein saavat epäilemään omia kykyjään. Olisiko minusta siihen? Mitä, jos epäonnistun? Olenko nyt täysin varma valinnastani? Suuremmat päätökset aiheuttavat  itselleni helposti ahdistusta. Olen muutenkin persoona, joka ei ole hyvä tekemään päätöksiä. Pitää aina punnita eri vaihtoehtoja ja mielellään joka ikisestä perspektiivistä. Sitten iskee tuplasti pahempi ahdistus, kun ei osaa tehdä päätöksiä. Pahimmillaan alkaa surkutella, kuinka elämä valuu hukkaan tässä jahkaillessa.

Toisaalta päättämättä jättäminenkään ei ole hyvä vaihtoehto. Silloin voi ajatella, ettei tehnyt väärää valintaa, mutta ei myöskään elänyt elämää. Kyllä päätöksenteko lopulta kannattaa aina.


Me kaikki teemme elämässämme koko ajan pienempiä ja suurempia valintoja. Esimerkiksi hakiessani yliopistoon uudelleen kerta toisensa jälkeen, piti aina hylätyksi tulemisen tiedon saatuani pohtia, haenko yliopistoon vielä kerran vai keksinkö toisen suunnitelman. Silloin päätin hakea uudelleen, vaikka välillä olinkin menettää toivoni. Neljänellä kerralla tärppäsi ja pääsin opiskelemaan.

Hetki sitten painin vähän samanlaisten ongelmien kanssa. Olin jo useamman kuukauden ajan pohtinut, josko yrittäisin hakea siirtoa maisterivaiheeseen Helsinkiin. Todennäköisyys sille, että molemmat päästäisiin sisälle (2 aloituspaikkaa) oli aika olematon, mutta silti kiinnosti tietää miten kävisi.  En edes tiennyt, otettaisiinko paikkoja vastaan. Pohdin sitä, että jäisikö tämä vaivaamaan minua, jos emme edes hakisi. Sitten voisin ainakin sanoa yrittäneeni. Tätä tekstiä kirjoittaessani päätin vielä ottaa hakijapalveluun yhteyttä ja varmistaa, että hakuehdot varmasti täyttyvät kohdallamme. Selvisi, että kandi olisi sittenkin pitänyt saada valmiiksi huhtikuun alkuun mennessä, joten eipähän tarvinnut enempää miettiä. Heti tuli levollisempi fiilis, kun ei tarvitse enää päätä vaivata.

Ehkä tällaisten asioiden pohtiminen on osa aikuistumista ja edelleen sitä oman paikan löytämistä. Hyvähän se on aina aika-ajoin pysähtyä pohtimaan, millaisen elämän minä oikein haluan. ♡

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!