Minkälaista on opiskella kotitaloustieteitä?

Kotitaloustieteen opiskelukokemuksia

Nuorempana näkemykseni yliopisto-opiskelusta oli todella erilainen verrattuna tähän päivään. Silloin kuvittelin opiskelun olevan todella haastavaa ja aikaavievää. Elin siinä uskossa, ettei minusta välttämättä olisi tämän takia yliopistoon, saati että pääsisin sinne sisään. Kun jossain vaiheessa olin 100% varma, että haluan opettajaksi, unohdin kaikki nuo ajatukset. Sisään pääsin useamman yrittämisen jälkeen, joten helppoa se ei ollut. Etenkin kun yo-paperini eivät olleet parhaimmasta päästä. Kaikki oli siis soveltuvuuskokeen varassa, ja lopulta minut hyväksyttiin pelkästään sen perusteella kotitaloustieteen puolelle.

Nyt kohta 2,5 vuotta yliopistoa käyneenä voin sanoa, että kaikista vaikein vaihe on kouluun sisäänpääseminen. Tämä on tietysti oma näkemykseni ja korostan, että kyseessä on nyt kasvatustieteiden (ja tietysti nimenomaan kotitaloustieteen) puoli. Nyt pakerran kandin parissa, joka on lähtenyt ihan hyvin käyntiin alkukankeuden jälkeen.


Minkälaista on opiskella kotitalousopettajaksi?
Kursseilla on usein 80% läsnäolopakko. Meillä oppitunnit koostuvat siis usein luennoista/suurryhmistä ja pienryhmätunneista. Kursseina on vähän kaikkea. On puhtaanapitoa, ruoanlaittoa, kuluttajuutta, englantia, ruotsia, puhe- ja kirjoitusviestintää, harjoitteluja, tutkimuksia, teknologian hyödyntämistä jne. Kurssista riippuen on paljon on ryhmä- ja paritehtäviä, esseitä, tenttejä. Sitten on myös puheita, esitelmiä, opetustilanteiden harjoittelua, raportin laadintaa ja tietysti tutkimuksien tekemistä.
Koulupäivät eivät ole ensimmäistä vuotta lukuunottamatta pitkiä. Paitsi, jos opiskelee pääaineena muuta kuin kotitaloustiedettä. ;) Esimerkkinä 2.vuoden syksy, kun vähimmillään meillä oli koulua 2h ja enimmillään ehkä 15 tuntia viikossa. Keväällä meillä oli koulua noin 20 tuntia viikossa, joka sekään ei ole kovinkaan paljoa. Tietysti samaan aikaan ovat käynnissä sivuaineopinnot. Terveystieto käydään etänä, joten kontaktiopetusta ei ole, vaan itse tulee aikatauluttaa kurssit ja tehtävät yms. Näin 3.vuonna on vähän sama juttu, eikä keväällä koulua ole kuin 1-2krt kuussa.


Toinen opiskeluvuosi on siinä mielessä erilainen muihin verrattuna, ettei silloin ole ollenkaan varsinaista harjoittelua. Toisena opiskeluvuotena alkaa myös sivuaineopinnot (60 op), jotka on tarkoitus käydä kahden vuoden aikana. Itse kävin terveystiedon perusopinnot jo ennen yliopisto-opiskelua, joten nyt viimeistelen aineopintojani.
En ole kokenut opintojani mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Yhden kurssin tenttiä en läpäissyt ensimmäisellä yrittämällä, joten se on ollut luultavasti vaikein kurssi. Toisaalta luin uusintaan huomattavasti enemmän ja sain siitä 5. Meidän alalla pääsee pitkälle maalaisjärjellä. Ehkä eniten harmaita hiuksia aiheuttaa tämä yliopistoon kuuluva tieteellisyys, jota en aina ihan ymmärrä. Tutkimuksen tekemiseen liittyvät kurssit ovat siis aika hepreaa ja jopa suoraan sanottuna tylsää..
Jos teitä oikeasti kiinnostaa jokin ala yliopistossa, mutta ajatus siellä opiskelusta pelottaa, niin älkää sen takia unohtako haavettanne! Ihan varmasti pärjäätte opinnoissa. Jos teille heräsi jotain kysyttävää, niin heittäkää ihmeessä kommenttia. Vastailen parhaani mukaan :)

Herkuttelijan cookiet: karpalo-valkosuklaacookiet

karpalo-valkosuklaacookiet

HERKUTTELIJAN COOKIET

Cookiet eli suomeksi sanottuna keksit ovat herkullinen tarjottava kahvipöytään. Täydellinen cookie on sisältä ihanan pehmeä ja se sisältää esimerkiksi pieniä suklaahippuja. Toki suklaan voi jättää myös kokonaan pois tai korvata sen jollakin muulla. Keksien paistamisessa kannattaa olla tarkkana, jotta ne pysyvät pehmeinä eikä lopputuloksesta tule kuiva ja mureneva. Kun keksien antaa hetken aikaa vielä jäähtyä ennen tarjoilua, tulee koostumuksesta taatusti täydellinen. 

Leipominen on mukavaa ajanvietettä ja keittiössä onnistuminen tuottaa aina mielihyvää. Vaikka pidän leipomisesta, suosin usein nopeita ja helppoja leivonnaisia. Usein leipomisen innostus iskee yllättäen, joten parasta olisi, jos kotonta löytyisi valmiiksi ainakin suurin osa tarvittavista raaka-aineista. Cookiet ovat siinä mielessä helppo valinta. :)

Tällä kertaa testasin cookieissa valkosuklaan ja kuivattujen karpalojen yhdistelmää, jotka osoittautuivat mielettömän herkulliseksi makupariksi. Aavistuksen kirpeää karpaloa tasapainottaa super makea valkosuklaa. Näillä kekseillä luulisi siis pahimmankin makeanhimon häviävän!


KARPALO-VALKOSUKLAA COOKIET
noin 18 kpl

160g huoneenlämpöistä voita
2 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
noin 80g kuivattuja karpaloita
noin 140g valkosuklaata


  1. Vaahdota sähkövatkaimella huoneenlämpöinen voi ja sokerit keskenään.
  2. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita.
  3. Yhdistä kuivat aineet joukkoon.
  4. Lisää lopuksi kuivatut karpalot ja rouhittu suklaa taikinaan.
  5. Laita taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin, jotta keksit eivät leviä niin paljon uunissa ollessaan.
  6. Pyörittele taikinasta palleroita leivinpaperin päälle. Muista jättää keksien väliin tilaa, koska ne leviävät uunissa.
  7. Paista cookieita 175 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Keksit ovat valmiita, kun reunat ovat saaneet hieman väriä. Keskusta saa kuitenkin jäädä aavistuksen pehmeäksi, jottei lopputuloksesta tule liian kuiva ja mureneva.
  8. Anna keksien jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Mehevä lasagne

Lasagne on sellainen melko perinteinen ruoka, joka on kuitenkin mielettömän hyvää. Mielestäni se on parhaimmillaan hetki uunista vetäydyttyä, kun taas poikaystäväni mielestä maku on entistä parempi seuraavana päivänä. Kumpaan kastiin te kuulutte? Tässä perinteinen ohje mehevään ja maukkaaseen lasagneen. :)

MEHEVÄ LASAGNE
lasagnelevyjä


Jauhelihakastike

400g naudan jauhelihaa
1 prk (400g) Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 isoa sipulia
3 valkosipulinkynttä
maustamiseen esim. suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta


Juustokastike

80g voita
noin 3/4 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
noin 5 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja valkopippuria
pinnalle juustoraastetta



1. Aloita lasagnen teko valmistamalla jauhelihakastike. Paista jauheliha, hienonnettu sipuli ja valkosipulit pannulla. Lisää tomaattimurskat. Mausta haluamillasi mausteilla ja anna kiehua muutama minuutti. Anna kastikkeen hautua levyllä, kun valmistat juustokastikkeen.

2. Kuumenna voi kattilassa ja kiehauta siinä vehnäjauhot. Lisää maitoa vähitellen ja sekoita tasaisesti. Kuumenna sekoittaen niin kauan, että kastike alkaa saostua. Tähän menee noin 15-20 minuuttia. Lisää lopuksi juustoraaste ja mausta kastike. Muista vahtia, ettei kastike pala pohjaan.

3. Voitele lasagnevuoka ja levitä alimmaiseksi ensin juustokastiketta, sitten jauhelihakastiketta ja lopuksi lasagnelevyjä. Jatka seuraavat kerrokset samaan tapaan niin, että juustokastike jää päällimmäiseksi. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Anna vetäytyä hetki folion alla ennen kuin tarjoilet lasagnen. 

Pataleipä valurautapadassa

helppo pataleipä

Tällä kertaa tulin jakamaan teille ohjeen herkullisen ja rapean pataleivän tekoon. Pataleivän idea on siinä, että sen annetaan olla huoneenlämmössä kelmun alla vähintään 12h. Tämän takia taikina kannattaa tehdä edellisiltana valmiiksi ja aamulla sitten paistaa aamupalaksi. Sen vuoksi pataleipä on täydellinen viikonlopun rauhallisiin aamuihin. Kuoresta saa ihanan rapsakan käyttämällä valurautapataa.

PATALEIPÄ


3 dl vehnäjauhoja
4 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl vettä
(tilkka öljyä padan öljyämiseen)


1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämmin vesi ja sekoita nopeasti. Huom! Älä vaivaa taikinaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan vähintään 12h. 

2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta pyöreä leipä. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä noin 30min. 

3. Laita valurautapata kylmään uuniin ja lämmitä se 225 asteeseen. 

4. Kun taikina on kohonnut pöydällä puolisen tuntia, ota kuuma pata uunista, öljyä se ja nosta taikina tulikuumaan pataan. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi. 

5. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä vartin verran. Kumoa paistettu leipä ja anna sen hetki jäähtyä ennen kuin leikkaat siitä siivuja.

3 x Parhaimmat smoothiet

parhaimmat smoothiet
Smoothiet ovat olleet hitti jo useamman vuoden eikä mikään ihmekään. Ne voi valmistaa niin monella eri tavalla ja niin monista eri raaka-aineista. Meillä ainakin surautetaan smoothieita lähes päivittäin!
Smoothieissa voi käyttää yhtä hyvin tuoreita kuin pakastemarjoja/-hedelmiä. Olen kuitenkin huomannut, että mikäli käyttää pakasteita, kannattaa niiden antaa osittain sulaa ennen kuin heittää ne blenderiin. Makuun se ei sinällään vaikuta, mutta koostumuksesta tulee vähän erilainen, jos käyttää täysin sulaneita verrattuna vielä jäässä oleviin raaka-aineisiin. Banaani sopii jokaiseen smoothieseen, koska se antaa niin paljon makeutta ja tekee koostumuksesta täyteläisemmän. 
Ajattelin jakaa teille mun vakkarismoothieohjeet, jotka on siitä ihania, että melkein minkä tahansa raaka-aineen voi korvata toisella tai jättää vaihtoehtoisesti kokonaan pois:

mangosmoothie

 MANGOSMOOTHIE
  • noin kourallinen (pakaste)mangokuutioita
  • 1 banaani
  • ruokalusikallinen jogurtttia tai maitorahkaa
  • loraus kauramaitoa

mansikkasmoothie

MANSIKKASMOOTHIE
  • (pakaste)mansikoita
  • 1 banaani
  • loraus kauramaitoa
  • 1 rkl chia-siemeniä
  • kauraleseitä

mustikkasmoothie
MUSTIKKASMOOTHIE

  • reilu kourallinen mustikoita
  • puolikas banaani
  • loraus jogurttia tai maitorahkaa
  • loraus kauramaitoa
  • 1 rkl pellavansiemenrouhetta

Jokaisen smoothien valmistan melkein samalla tavalla. Tykkään lisätä joukkoon aina vähän fiiliksen mukaan esim. kauraleseitä, chia-siemeniä, kuivattua nokkosta tai pellavansiemenrouhetta. Välillä jätän kokonaan kauramaidon pois ja korvaan sen esimerkiksi vedellä tai tuoremehulla. Sama homma jogurtin kanssa, jonka voi korvata vaikka rahkalla tai jättää kokonaan pois. Lopputulos on silti aina yhtä hyvä!
Mikä on teidän lemppari smoothienne?

Viikonloppuruoaksi nacholautanen

helppo nacholautanen
Perinteinen nacholautanen on nopea ja helppo ruoka valmistaa. Tämä onkin usein sellainen ruoka, jota tehdään esimerkiksi illanistujaisiin tarjolle tai yhdessä kavereiden kanssa. Itse tykkään lisätä joukkoon kanan sijaan jauhelihaa, mutta nämäkin on makuasioita. Sekaan voi heittää haluamiaan kasviksia, ja jos haluaa ihan villiksi heittäytyä, voi päälle raastaa vaikka cheddarjuustoa. Tässä meidän versio nacholautasesta:

NAHCOLAUTANEN

  • nachoja
  • 400 g naudan jauhelihaa (maustamiseen suolaa, paprikajauhetta ja juustokuminaa)
  • 1 punasipuli
  • kirsikkatomaatteja
  • ananaspaloja
  • jalopernoja
  • jäävuorisalaattia ja/tai rucolaa
  • tuore mieto chili
  • juustoraastetta tai cheddarjuustoviipaleita
  • salsaa
  • ranskankermaa tai kermaviiliä

1. Ruskista jauheliha ja mausta se.
2. Kuori ja silppua punasipuli. Puolita kirsikkatomaatit ja pilko haluamasi määrä tuoretta chiliä.
3. Levitä uunivuokaan nachot, paistettu jauheliha, kirsikkatomaatit, ananaspalat, jalopenot ja chili. Raasta juustoa ja kaada päälle salsaa.
4. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
5. Tarjoa salsan, jäävuorisalaatin ja ranskankerman tai kermaviilin kanssa.

Tässä ainakin olisi herkullinen ruokavinkki vaikka viikonlopulle!

Työpiste makuuhuoneessa

työpöytä makuuhuoneessa
Saan välillä ihan hulluja päähänpistoja. Milloin haluan just sillä hetkellä juustokakkua tai vaihtaa koko kämpän järjestystä. Nyt mä innostuin omasta työpisteestä, josta luovuin useampi vuosi sitten tilanpuutteen takia. Pienessä kerrostaloasunnossa ei yleensä muutenkaan ole kamalasti ylimääräistä tila  eikä kotia haluaisi tunkea liian täyteen. Tajusin kuitenkin tarvitsevani vähän ergonomisemman työskentelypisteen kuin meidän sohva, ja pari inspiskuvaa nähtyäni aloin etsimään itselleni kaunista työpöytää.

Kaikki löytämäni nätit ja sirot työpöydät olivat ihan järjettömän kalliita. Katsoin myös Torista ja nettikirppareilta, mutta ei. Ei mitään mielenkiintoista. Rajasin aluetta vähän kauemmaksi (kröhöm eli Kuopioon) ja vastaan tuli kaunis kuva pienestä Iskun valkoisesta työpöydästä. Hintapyyntönä 40 euroa. WHAT!? Laitoin vajaa pari viikkoa sitten lauantai-iltana ilmoittajalle viestiä, ja kysyin oliko työpöytä enää myytävänä. Ja sehän oli. Ilmoitin sitten Niklakselle, että sunnuntaina ajamme kotiin Kuopion kautta ja niinhän me teimme.

Sain tingittyä työpöydästä vielä 5 euroa, joten käytännössä mulla meni tähän projektiin 35 euroa. Pari kuukautta sitten ostamani valaisin (8e) sai paikkansa pöydältä. Se antaa mielettömän hyvän valon ja on kaiken lisäksi pieni. Kynttilät kuuluvat syksyyn ja talveen, joten niitä tulee aina etenkin illan hämärtyessä polteltua. Olohuoneesta kannoin pöydälle vielä viherkasvin, joka tuo heti kaivattua raikkautta ja vähän väriä muuten niin mustavalkoiseen sisustukseen. Tuolin meinasin laittaa vaihtoon, mutta itse asiassa tämä sopiikin tähän ihan kivasti. Mä niin tykkään tästä työskentelypisteestä, joka siis sijaitsee meidän makkarin nurkassa ja vielä ison ikkunan vieressä, josta on välillä kiva katsella ihmisiä ja kaikkea mitä ympärillä tapahtuukaan.
Mitä mieltä te olette työpisteestä makuuhuoneessa? 

8+1 Huomiota Montenegrosta


Montenegro oli ollut meidän matkakohdelistalla jo pari vuotta. Tässä vuoden pari aikana matkustelu Montenegrossa on lisääntynyt huomattavasti ja tulee varmasti kasvamaan entisestään. Voisin ehdottomasti kuvitella matkustavani Montenegroon uudelleen, koska nyt tiedän enemmän matkakohteista, kulttuurista ja maasta ylipäänsä. Minkälaisia huomioita tuli tehtyä Montenegrosta? 




1. Ennen reissua tuli luettua ja kuultua paljon edullisesta hintatasosta. Vähän yllätyttiin siis siitä, ettei siellä ollut todella edullista. Toki ravintolassa syötiin ja juotiin halvimmillaan 16 eurolla, mutta kallein illallisemme oli 65 euroa. Tietysti tämä sama illallinen olisi maksanut Suomessa varmaan tuplasti enemmän. Ruokakaupassa hinnat olivat samaa tasoa kuin Suomessa - alkoholijuomia lukuunottamatta, jotka olivat edullisempia kuin limpparit tai vesi.


2. Auton vuokraaminen kannattaa, koska Montenegro on pieni maa, mutta sielläkin on varsin erilaisia maisemia. Välillä tuntui siltä kuin olisi ollut jossain Alpeilla mökkikylän keskellä. Vuokraus maksaa halvimmillaan noin 30-40 euroa päivältä.



3. Vaikka maa on pinta-alaltaan pieni, niin ajomatkoihin menee jopa tuplasti enemmän aikaa kuin Suomessa. Sveti Stefanista Tara-joelle (reilu 180km) kesti ajaa peräti 3,5-4 tuntia. Paljon serpentiinitietä edessä haha! Autolla ajaminen vaatii siis rohkeuden lisäksi myös varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta.

4. Ruoka on erittäin yksinkertaista ja melko mautonta. Oikeastaan koko loman ainut pettymys kohdistui ruokaan, joka oli aika harmi näin hyvän ruoan nautiskelijalle. Oltiin luettu, että Montenegro olisi ottanut vaikutteita italialaisesta keittiöstä, mutta ei. Kojuista sia onneksi ihan hyvääkin (pika)ruokaa!

Tara joki, Montenegro

5. Montenegro muka ei turistisoitunut. Etenkin Budvan alue oli täynnä turisteja ja heille suunnattuja ravintoloita, yökerhoja, aktiviteetteja yms. Mua oikein ahdisti käydä Budvassa, joten siellä käynti jäi vain yhteen kertaan. Ei kiitos!


6. On upeita ja hiljaisia rantoja, mutta myös täpötäynnä olevia. Me eksyttiin kahdelle eri "rannalle", jotka molemmat sattuivat olemaan nudistirantoja. Nämä kuitenkin kelpasivat meille, koska nudistirannat olivat ehdottoamasti hiljaisempia ja vähän syrjemmässä!


7. Montenegro ei ole mikään super siisti, vaan roskia löytyy valitettavasti melkein jokaisesta pusikosta, ja jopa roskisten vierestä..


8. Julkinen liikenne toimii ja vielä kaiken kukkuraksi ajallaan. Busseja liikkui 10-20 minuutin välein - riippuen siitä, kuinka kauas matkustettiin. Bussilla matkustaminen on muutenkin edullista.

Budva

9. Paikalliset olivat aina todella ystävällisiä. Kokeiltiin liftaamista muutaman kerran, ja molemmilla kerroilla saatiin kyyti alle 5 minuutissa. Ikinä kukaan ei olisi ottanut rahaa vastaan, mutta haluttiin kuitenkin antaa pientä kiitosta kyydistä. Kerran myös linja-autossa yksi paikallinen nainen auttoi meitä jäämään oikealla pysäkillä pois.



Punainen kesämekko

Matkavinkkejä Riikaan


Olimme Niklaksen kanssa Riikassa (vai Riiassa?! :D) vuoden 2017 keväällä. Isäni suositteli Riikaa kaupunkina, joten hommasin meille sitten Niklaksen syntymäpäivän kunniaksi pidennetyn viikonloppumatkan molemmille täysin uuteen kohteeseen. Tässä muutamia vinkkejä teille, ketkä suunnittelette matkaa Riikaan:


Matkavinkkejä Riikaan.

✗ Tärkein kysymys eli milloin matkustaa Riikaan. Minä sanoisin, että keväällä, kesällä tai alkusyksystä. Huhtikuun alussa meinasi olla vähän turha kylmä, mutta jos se tai epävakainen sää ei haittaa, niin miksei muulloinkin. 


✗ Riikaan saa usein halvalla matkoja. Hotellit on huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Me olimme 4 tähden hotellissa Wellton Riga Hotel & Spassa, jonka sijainti on ihan loistava ja jota voin muutenkin suositella kaikille. Yö maksoi 55 euroa sisältäen aamiaisen. Lennot saa usein alle 100 eurolla eikä tunnin lentoaikakaan ole paha. Käsimatkatavaroilla pärjää parin päivän ajan erinomaisesti!








✗ Lentokentältä pääset keskustaan kätevästi ja edullisesti busseilla numero 33 ja 333. Bussit lähtevät läheltä terminaalia, muttei suoraan sen edestä. Onneksi siellä on hyvät kyltit opasteena. Liput kannattaa ostaa terminaalin sisällä löytyvästä kioskista, josta ne saa vähän edullisemmin (1,15e lippu, kun taas bussissa se on noin 2e).

✗ Riikassa on ihan hyvät ostosmahdollisuudet. Vanhankaupungin laidalla on toinen ostoskeskus ja "uudenkaupungin" puolella toinen. Molemmat ovat kivoja. Esimerkkeinä COS, H&M, Esprit, Reserved, Massimo Dutti, Tommy Hilfiger, Gabor, Change, Mango. Keskustasta löytyy myös Zara, joka oli vähän vaikea löytää aluksi sekä Stockmann, Aldo, Levis, Adidas ja Nike jne. Hinnat olivat mielestäni samoja kuin Suomessa.



✗ Ravintoloissa ruoat olivat aavistuksen edullisempia kuin Suomessa. Kahviloissa hinnat vaihteli riippuen siitä, mitä tilasit. Usein erilaiset leivokset olivat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa.

✗ 4 parasta ruoka- ja juomavinkkiä: Pikaravintola Wok to walk, josta sai mielettömän hyvää nuudeliwokkia. Baari/pubi Easy Beer, jossa oli kivan rento tunnelma ja hyvä asiakaspalvelu. Snacksit näyttivät myös herkullisilta! Kahvilaketju Double Coffee, jossa käytiin useamman kerran kahvilla tai drinkeillä.. Ravintola Easy Wine, jossa oli kymmenittäin eri viinimakuja. Ravintolana myös kivan rento ja erilainen.

Kaiken kaikkiaan voin suositella Riikaan matkustamista ja nimenomaan muutaman päivän matkalle :)



Mikä tekee kodista kodin?



Hei vaan! Ah, kuinka ihanalta tuntui eilen päästä omaan kotiin ja omaan sänkyyn. Ja tietty oman rakkaan kainaloon. Olen tässä hetken aikaa pohtinut, miten hyvin koen kotiutuneeni Joensuuhun. Mulle tää asunto alkoi tuntua kodilta melkein heti, kun muutettiin tähän toukokuussa. Jos lapsuudenkotiani ei lasketa mukaan, niin tämä on neljäs asunto josta olemme tehneet kodin. Ja arvatkaa mitä - jokaikinen niistä on tuntunut siltä. Ehkä osittain se johtuu siitä, että meillä on ollut samoja huonekaluja ensimmäisestä yhteisestä kodista lähtien, joten ne tuntuvat niin "omalta". Tärkein syy lienee kuitenkin siinä, että ollaan aina saatu muuttaa yhdessä perheenä.



Uskon, että jos asuisin ihan yksin, voisi kotiutuminen viedä paljon kauemmin. Pelkästään toiselle paikkakunnalle muuttaminen toisen kanssa oli jo iso juttu. Entä jos olisi käynyt niin, että oltaisiin Niklaksen kanssa päästy opiskelemaan eri paikkakunnille ja jouduttu molemmat muuttamaan omiin kämppiin? Luulen, että siinä tapauksessa tämä ei tuntuisi vieläkään kodilta. Kodin tekee loppupeleissä siellä asuvat ihmiset, eläimet ja hetket. Toivon, että jonakin päivänä meillä on ihan oma koti, vaikka toki tämä vuokra-asuntokin ajaa asiansa tällä hetkellä oikein hyvin. Tännekin on aina ihan yhtä mukavaa tulla ja välillä oikein kaipaa juurikin sitä omaa sänkyä tai sohvan lempparinurkkaa.



Koti on itselleni ainakin maailman rakkain ja turvallisin paikka (oman rakkaan ja vanhempien kainalon lisäksi <3). Mitä koti merkitsee sinulle?

Kulmakarvojen värjääminen kotona

Olen itse värjäillut kulmiani nyt reilu pari vuotta. Se on halpaa ja helppoa, kunhan muutaman kerran harjoittelee. Kulmaväri pysyy kulmissa noin 2-3 viikkoa, joten värjäilen niitä satunnaisesti oman fiiliksen mukaan, mutta ehkä keskimäärin noin kerran kuukaudessa tai vähän useammin. Etenkin kesällä kulmien värjääminen helpottaa elämää kovasti, kun välillä tulee oltua useampikin päivä ilman meikkiä. Kulmakarvoihin kannattaa siis vähän panostaa, sillä ne kehystävät kasvoja aika merkittävästi.

Käytän kulmien värjäämiseen Depend merkin kulmaväriä, jota myydään kaikissa suuremmissa tavarataloissa. Parhain sävy näin vaaleahiuksiselle on ruskeanmusta, koska se ei ole sävynä niin lämmin. Nykyään ostan värin ja hapetteen erikseen, koska en värjää ripsiäni ja tämä tulee myös edullisemmaksi. Tällä setillä värjää kulmat oikeasti monta monta kertaa!


Kulmavärin kannattaa ensimmäisellä kerralla antaa vaikuttaa vähemmän aikaa, jotta näkee kuinka hyvin väri tarttuu.
1. Aloita kulmien värjääminen sekoittamalla väriaine, jonka mittasuhteet löytyvät käyttämäsi kulmavärin ohjeesta. Esimerkiksi Dependin kotivärjäysseteissä ohjeistetaan puristamaan väriä 1-2cm ja lisäämään noin 10 hapetetippaa. Väriaine kannattaa sekoittaa huolellisesti ennen kuin aloitetaan kulmakarvojen värjääminen. 
Ennen värjäystä voit halutessasi suojata kulmien ympäristön vaseliinilla, jolloin väri ei tartu ihoon kiinni. Itse en ole kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi, sillä putsaan yli menevän värin välittömästi aina vanupuikoilla.
2. Levitä väriä siveltimellä, vanupuikolla tai kulmaharjalla kulmakarvoihin. Väriä kannattaa ensin levittää vähän yli omien kulmien muodon, jotta väriä tulee jokaiseen karvaan. Pyyhi sitten vanupuikoilla ylimääräinen väri pois.
3. Värin kannattaa antaa vaikuttaa ensimmäisellä kerralla vain hetken, jottei lopputuloksesta tule liian tumma. Itse annan vaikuttaa noin +-10 minuuttia. Kun väri vaikuttaa kulmissa, voit nyppiä sillä aikaa hajakarvoja. 
4. Kun väri on vaikuttanut halutun ajan, poistetaan se lämpimään veteen kostutetulla vanulapulla. Väriä kannattaa kevyesti hangata kulmakarvoista edestakaisin vedoin, jotta mahdollisesti ihoon tarttunut väri irtoaa myös. Ensimmäisillä kerroilla väriä saattaa silti jäädä ihoon, mutta se häviää nopeasti 1-2 päivän kuluessa. Myös öljypitoinen silmämeikinpoistoaine voi olla avuksi, jos väriä on jäänyt pahasti ihoon. 

Tässä kulmakarvojen värjäämisen lopputulos. Helpottaa kyllä jo meikkaustakin, kun on kulmissa hyvä pohja valmiina.
Värjäilettekö te kulmianne itse kotona? :)

Kuohkeat pannukakut

Tuoreet kotimaiset marjat ovat ehdottomasti kesän parhaimpia asioita. Mansikat, mustikat, viinimarjat, vadelmat.. Siis ihan kaikki, vaikka karpalot ja puolukat eivät olekaan ihan ykkösenä listalla heh.. Näin kesäisin marjoja tulee syötyä melkein minkä tahansa kanssa. Sellaisenaan, maidon tai jogurtin kanssa, smoothiessa, salaateissa tai vaikka pannukakkujen kanssa niin kuin yksi ilta töiden jälkeen. Niin helppo, mutta herkullinen jälkiruoka, jolla saa taatusti tyydytettyä pahemmankin makeanhimon. :)

kuohkeat pannukakut

KUOHKEAT PANNUKAKUT

1 kananmuna
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa ja sokeria
20 g voita sulatettuna



  1. Vatkaa munan rakenne rikki.
  2. Lisää maito ja kuivat aineet.
  3. Sulata voi ja lisää se lopuksi taikinaan.
  4. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.
  5. Paista kuumalla pannulla voissa. Huom! Käännä pannukakut heti, kun ne ovat toiselta puolelta tarpeeksi kypsiä pysyäkseen kasassa.

Tarjoa esimerkiksi tuoreiden marjojen ja vaniljakastikkeen kanssa. :)

Maukas feta-tomaattipiirakka

feta-tomaattipiirakka

Suolaiset piirakat ovat loistava valinta silloin, kun pää lyö tyhjää mutta kahvipöytään pitäisi keksiä jotain tarjottavaa. Saatiin mummoni ja perheeni meille kyläilemään reilu pari viikkoa sitten, joten halusin leipoa jotakin mutten oikein keksinyt mitä. Mieli teki enemmän suolaista kuin makeaa, joten pikaisen googlettelun jälkeen päädyin feta-tomaattipiirakkaan. Yhdistelin eri ohjeita ja lopputuloksesta tuli onnistunut. Maku oli entistä parempi seuraavana päivänä.
FETA-TOMAATTIPIIRAKKA
pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g voita 
3 rkl vettä

täyte

1 rasia (250g) kirsikkatomaatteja
1 prk (200g) fetajuustopaloja
1 rasia (ruohosipuli)tuorejuustoa
1 dl maitoa
2 kananmuna
tuoretta basilikaa
2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa

1. Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Nypi joukkoon kylmä rasva. Lisää vesi. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina piirakkavuoan (Ø 28 cm) pohjalle ja reunoille.
2. Puolita halutessasi kirsikkatomaatit. Kaada piirakkapohjan päälle puolet fetajuustosta, kirsikkatomaateista sekä juustoraasteesta. Ripottele päälle pilkottuja basilikan lehtiä.
3. Sekoita tuorejuusto, maito, munat ja suola hyvin keskenään. Kaada täytteen päälle. Ripottele pinnalle loput fetajuustot, tomaatit sekä juustoraaste.
4. Paista 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Koristele tuoreilla basilikan lehdillä.

Mehevä mustikkapiirakka


Mustikkakausi alkaa kohta olla parhaimmillaan ja itse rakastan syödä niitä piirakan muodossa. Äitin tekemän mustikkapiirakka on vaan niiin hyvää! Sekaan voi heittää vaikka vadelmia, mutta tällä kertaa tein ihan perinteisen version.
MUSTIKKAPIIRAKKA



Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta



Täyte
4 dl mustikoita
1 prk kermaviiliä
1 muna
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria



  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää jauhot ja kananmuna sekaan.
  2. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
  3. Kaada mustikat taikinan päälle.
  4. Sekoita loput täytteet keskenään ja kaada seos mustikoiden päälle.
  5. Paista piirakka 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Meksikon hintataso ja muuta tietoa matkakohteesta



Usein matkakohteen hintataso kiinnostaa, sillä sen pohjalta varataan myös matkakassa. Olin itse ottanut sen verran selvää, että Meksikon turistikohteissa on edullisempaa kuin Suomessa, mutta kalliimpaa kuin vaikkapa Aasiassa. Valuuttana käytetään pesoja, mutta myös Yhdysvaltain dollareilla voi maksaa. Meidän kuitenkin kannatti maksaa pesoilla. Karkeasti ottaen vuoden 2017 lopulla eurolla sai noin 21-23 pesoa.

Molemmilla oli käteistä ja luottokortti mukana. Muutaman kerran piti nostaa automaatista rahaa, mutta se sujui ongelmitta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että eri automaatit saattavat ottaa ensinnäkin pienen korvauksen nostosta (toisessa automaatissa summa oli about 1,5e ja toisessa yli 6e) ja sitten tietysti pankki ottaa oman osuutensa. Tämän takia käteistä olisi voinut olla vähän enemmänkin mukana.



Meillä meni päivittäin ruokaan (aamupala, lounas, päivällinen sekä kaikki juomat ja välipalat) rahaa noin 60-100 euroa. Päiväbudjetti riippui hyvin paljon siitä, että söimmekö paikallista ruokaa vai kenties pizzaa, pastaa ym. Kojuista syöminen tuli todella edulliseksi ja niistä sai usein mielettömän hyvää ruokaa.

Kauppojen hintatasoa
  • olut 0,5e ->
  • limppari 0,5e ->
  • sipsit 2e ->
  • 1,5 l vesipullo 0,90e ->
  • viinipullo 6e ->
  • aurinkorasva 9e ->
  • jäätelö 1e ->

Ravintoloiden hintatasoa
  • katukojusta tacot 0,5e ->
  • ravintolassa meksikolainen ruoka, kuten tacot 5e ->
  • keitot 5e ->
  • pizza 8e ->
  • pasta 8e ->
  • olut 1,5e ->
  • limppari 0,7e ->
  • viinipullo 10e ->
  • jälkiruoat 4e ->


Meksikolaisen ruoan suhteen oli kovat odotukset, vaikka olimmekin kuulleet ja lukeneet, ettei se vastaa täysin sitä, mihin Suomessa ollaan totuttu. Ruoan taso vaihteli aikalailla. Toisinaan ruoka oli mielettömän hyvää, välillä taas niin pahaa, ettei sitä voinut syödä loppuun. Kolme tekemäämme huomiota meksikolaisesta ruoasta: juusto on pahanmakuista, meksikolaiseen ruokaan lisätään usein jonkinlaista kermaa, joka on aivan kamalaa ja ruoka saisi olla huomattavasti tulisempaa ainakin omaan makuun.



Taksi- ja bussimatkat
  • Taksilla Cancunin lentokentältä Tulumiin 80e
  • Taksilla Playa del Carmenista Puerto Morelokseen 20e
  • Bussilla Tulumista Playa del Carmeniin noin 3e
  • Collectivo bussi noin 20km matkalle noin 1e





Mitä muuta kannattaa tietää?
  • Aurinkotuolit rannalla voi usein maksaa niin, että ostaa ravintolasta sillä hinnalla juomia tai ruokia. Me käytimme Puerto Moreloksessa aina tietyn ravintolan/hotellin aurinkotuoleja, joiden hinta olisi ollut 250 pesoa (eli huimat 12e!) per tuoli. Mutta, kun söimme lounaan ja ostimme muutaman juoman päivän aikana, meidän ei tarvinnut erikseen maksaa tuoleista.
  • Taksimatkojen hinta kannattaa sopia ja neuvotella etukäteen. Usein kannattaa vähän koittaa tinkiä hinnasta.
  • Joulukuussa sää suosi meitä 90%. Ensimmäiset 3 päivää olivat epävakaisimmat ja iltaisin oli jopa kylmä. Sitten lämpötila nousi useammalla asteella ja saatiin nauttia auringosta ja +28 asteen lämmöstä. Myös yöt olivat lämpimiä.
  • Itikoita oli joulukuussa runsaasti ja sainkin useamman kutisevan pistoksen jalkoihin.
  • Tippiä kuuluu antaa noin 10-20%.
  • Englannilla pärjää hyvin, mutta etenkin pienemmissä paikoissa Espanjan kielen taidosta olisi ollut hyötyä.
  • Jukatanin niemimaalla oli ainakin meidän mielestämme turvallista.
  • Lääkärikäynnillä kannattaa varautua siihen, että joutuu itse maksamaan kulut ja vasta jälkikäteen hakea vakuutuksesta korvauksia. Aina aiemmin on onnistunut suoraveloitus, mutta ainakin lääkärit missä itse kävin, sanoivat, että he eivät valitettavasti voi luottaa siihen, että vakuutusyhtiö tulee maksamaan käyntiä. Näistä voi siis tulla suuriakin yllätyskuluja.
  • Melkein kaikki aktiviteetit ja nähtävyydet ovat maksullisia.